No ei sitten tuottanut tulosta omalle koneelle jäänyt senssi-ilmoitus, niin ajattelin kokeilla ihan reaalimaailmaa, vaikka järki vähän hannasinkin vastaan. Osallistuisin tällaiseen sinkkumiittiin, missä sinkut ilmeisesti yleisemminkin tapaavat toisiaan. Tämän tapaamisen olivat järjestäneet muutamat aktiivit, jotka tietysti suomalaisen perinteen mukaan oli pariin kertaan haukuttu huonoista järjestelyistä, paikoista, hinnoista ja kaikesta mahdollisesta pari viikkoa etukäteen, niin kuin asiaan ilmeisesti kuuluu. Minä taas olin itselleni luvannut olla avoimin mielin, ilman että omassa päässäni luon jokaisesta osallistujasta mielikuvaa. Olin luvannut jopa suhtautua ihan ilman ennakkokäsitystä myös luokanopettajiin ja insinööreihin. Opettajien kohdalla tämä vaatikin melkoista psyykkausta. Onneksi nämä olivat kuitenkin ihan aikuisten ihmisten juttuja, niin ehkä nämä opettajaihmisetkin pystyvät olemaan koko illan keksimättä mitään ihmeellisiä pariutumisleikkejä, tai sitten ei.
Miittipaikaksi oli valikoitunut vähän parempi ruokaravintola naapurikaupungissa. Johon sitten saavuinkin ihan hyvissä ajoin, virhe. Hyvissä ajoin oli saapunut myös luokanopettaja Liisa. Liisa oli ihan näpsäkän näköinen pakkaus, jota ei kyllä päältäpäin opettajaksi olisi uskonut. Puhetta tällä naisella kyllä riitti, mikä olikin ihan mukavaa, kun paikalla ei vielä ollut minun ja hänen lisäkseni vielä kuin muutama kännykkäänsä tiukasti tuijottava sinkku. Tämän Liisan puhe ei tauonnut hetkeksikään, mutta joskus naimisissa olleena olin jo oppinut, että naisen puheeseen ei pääsääntöisest kannata reagoida mitenkään muuten kuin nyökyttelemällä.
Pikkuhiljaa muutkin osallistujat alkoivat olla paikalla ja ainakin puolet porukasta oli hakenut vähän rohkaisua pullonsuusta, niin paitsi tämä jo raskaaksi käynyt luokanopettaja. Hän ei ollut tilaisuuden järjestäjä, mutta tietysti halusi jo ennen ruokatilausta ottaa vähän suuremman roolin tähän touhuun ja sinällään kauniisti pyysi voisivatko ihmiset jättää alkoholitilaukset myöhäisempään ajankohtaan ja siirtyä hänen suunnittelemaan istumajärjestykseen, jossa oli huomioitu kaikkien kiinnostusten kohteet, iät ja sukupuolet. Nyt minun kyllä teki jo mieli puuttua tähän aikuisten ihmisten komenteluun, mutta ajatus siitä että pääsisin mahdollisimman kauas tästä kaiken tietävästä opettajasta oli kuitenkin niin iso palkinto, että päätin olla hiljaa ja siirtyä ihan kiltisti tämän ison pöydän toiseen päähän. No, tämä uudelleen järjestäytyminen sitten pikku kaaoksen jälkeen päättyi siihen, että ainakin tarjoilijan juomatilaukset saatiin sotkettua.
Ruokatilauksista sitten saatiinkin seuraava kaaos. Ei muuten uskoisi kuinka sairasta porukkaa näinkin hyväkuntoisilta näyttävät ihmiset ovat. Sitten aloitetaankin uudestaan tämä paikkarumba, ettei kala-allergikko joudu istumaan kalan syöjän vieressä ja varmaan ettei lihansyöjä joudu istumaan kasvisyöjän vieressä, eikä tietenkään VHH:ta noudattava voi istua riisin syöjän vieressä. Minun kannalta tämä uusi kaaos sai aika ikävän käänteen. Tämä puhekoneopettaja oli jotenkin taas päätynyt minun viereeni ja nyt olin tietoinen, niin hänen naistenvaivoistaan, kuin avioerostaankin. Niin ja siitä, että hänen Ex-miehensä oli ryypännyt puolivuotta eron jälkeen. Minä ymmärsin tätä Ex-miestä kyllä ihan hyvin. Jos tämä Liisa olisi ollut minun vaimoni ja olisin hänestä eroon päässyt, niin kyllä siinä olisi ollutkin aihetta vähän pitempäänkin juhlaan.
Tilaisuus oli kestänyt tunnin ja ainoa ehkä edes vähän hauska hetki oli ollut silloin, kun Pekaksi esittäytynyt mies oli tilannut oluen ja aika ronskein sanankääntein ilmaissut tälle opettajalle juovansa milloin haluaa, mitä haluaa ihan ilman että häntä kiinnostaa paskaakaan kenenkään mielipiteet aiheesta. Nyt minä vain istuin ja kuuntelin, tai oikeammin yritin olla kuuntelematta ja minulla oli ihan vitun tylsää. Tilanne oli siis niin paha, että vaikka olin etukäteen vitsaillut pelkääväni sinkkumiitissä zombien hyökkäystä, niin nyt oikeastaan toivoin zombien hyökkäävän, tai ihan minkä tahansa.
Nyt sitten huomataan Sannan kadonneen pöydästä. Minä en taaskaan osaa tietenkään yhdistää nimeä ja kasvoja, mutta ikäväähän se on, jos joku katoaa kesken näinkin mukavan tilaisuuden. Minä kyllä toisaalta ymmärsin Sannan ratkaisua. Joku hämärästi tutun oloinen nainen tiesi Sannan menneen vessaan ja tästähän tämä opettaja huolestuu. Mitä jos hänellä ei ole siellä kaikki hyvin. Sannalla on kuitenkin ollut aika vaikeita aikoja. Mielessäni mietin, että mistähän tämä puhekone sen tietäisi. Ei hän ainakaan ollut Sannaa kuunnellut, niin kuin ei ketään muutakaan. Liisa ja tämä tutun oloinen nainen lähtevät yhdessä tuumin selvittämään Sannan kohtaloa. Minä seuraan tätä parivaljakkoa tarkoituksena samalla saada pieni tauko tähän taukoamattomaan puhetulvaan vessa käynnin varjolla. Oma vessareissu olisi kannattanut säästää kotiin. Nyt eteisessä oli entistä enemmän kälättävä Liisa, jolle Sanna oli ärähtänyt vessankopista jotenkin tukahdutetulla äänellä vain komennon poistua ja jättää hänet rauhaan. Minusta asia oli selvä. Sanna oli vessassa, siis tallessa ja aika luonnollista, ettei halunnut sinne tästä etsintäparista seuraa koppiinsa. Enkä kyllä oikein ymmärtänyt miten minä voisin tätä tilannetta mitenkään muuttaa. Naiset olivat kuitenkin päättäneet, että nyt on todellinen hätä kyseessä ja asialle täytyy jotain tehdä. Olivat jopa ehtineet tutkia, että kopin oven saa pois paikaltaan, jos sen nostaa suoraan ylöspäin. Tässä vaiheessa minun todellakin olisi pitänyt tajuta jättää tämä kaksikko ihan kaksistaan ratkomaan ongelmaa jota minun mielestä siis ei ollut olemassakaan. Toisen naisen käydessä taas tarkistamassa Sannan tilannetta Liisa kertoo tietävänsä että tässä on nyt kyllä kysymys jostain lääkkeiden yliannostuksesta tai sen sellaisesta. Minun mielestä se asia taas kuuluu enemmänkin jollekin viranomaiselle tai ravintolan henkilökunnalle, ei minulle. Toinen nainen oli kuullut jotain kummallisia ääniä sieltä kopista ja haistatteluin korostetun poistumiskäskyn. Naisten suunnitelmassa minun tehtäväni olisi siis nostaa ovi pois paikoiltaan ja välittömästi poistua. He kyllä hoitaisivat lopun. Minun kyllä pitäisi oikeasti opetella sanomaan ei vähän tehokkaammin. Nyt minä sitten kävelen naistenvessaan tämän kaksikon kanssa joista toisen puhe ei taukoa hetkeksikään, ja ohjeiden mukaan nostan oven pois paikoiltaan. Siinä me sitten seistään. Minä ovi kädessä ja housut jalassa, Sanna ja hänen seurassaan oleva tuohtuneen oloinen mies ilman housuja. Tilanteen positiivisia puolia jos katsotaan, niin tämä opettajaihminen oli hiljaa, ihan hiljaa. Ovella seisova ravintolahenkilökunta taas sitten ei ollut hiljaa.
Eikä muuten jääty jälkiruualle tähän ravintolaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti