Vaateostoksille

Selkäkipu on sen verran helpottanut, että on aika suunnistaa nuorentaville vaateostoksille, siis ihan oikeasti ostoksille eikä vain hakemaan halpahallista sukkia. Se oli kyllä ihan selvää, että tästä projektiosuudesta en tule omin voimin selviämään, mutta hädässä ystävät tunnetaan, vai miten se nyt menikään.

Minä siis etsin puhelimestani tyylitajuisimman ihmisen mitä tiedän ja tiedustelen tältä ystävättereltäni apua tähän vaateongelmaan. Suhtautuminen olikin aika yllättävää. Minulle oli kuulema jo vuosia hoettu vaatevarastoni uusimisen tarpeesta. Tällaista en muista kuulleeni, joko kuuloni tai muistini oli siis valikoiva. Toinen asia mikä haluttiin selvittää heti puhelun aluksi oli vaateostoksiin tarkoitetun budjetin suuruus. Ääneen minä ihmettelin, että tekevätkö nykyään aikaansa seuraavat ihmiset todellakin budjetin vaateostoksia varten. Eivät kuulemma tee, mutta minä muodostin poikkeuksen ja hyvästä syystä. En kuulemma ollut tällä asialla ensimmästä kertaa. Edellisen kerran tämä vaatetyylini oli ollut minulla asialistalla samana päivän kun olin löytänyt ensimmäisen harmaantuneen hiuksen, muutama vuosi sitten. Olimme päässeet jopa niin pitkälle, että tyylikkäät housut oli valittu, mutta kassalla minulle oli iskenyt ihan uskomaton kiire töihin. Asiasta oli tehnyt erikoisen juuri alkanut kesälomani. Tilannetta ei ollut tehnyt yhtään tavanomaisemmaksi se myyjän kuuluvasti tapahtunut vertaaminen ryöstäjään, vaatteiden tiskille jättäminen ja juosten tapahtunut paikalta poistuminen. Saattoi siis olla että, tässä kaupungissa oli kaksikin kauppaa joihin en enää ollut tervetullut. Muistini oli siis se valikoiva, ei kuuloni. Tosin ihmisen muistihan voi olla niin suojeleva, että traumaattisimmat kokemukset vain painuvat alitajuntaan ilman, että niitä varsinaisesti hahmottaa. Ehkä juuri siitä oli tässäkin tapauksessa kysymys.

Kiltisti kuuntelin nykypäivän muotivirtauksista ja siitä että, poolopaidat eivät ole olleet muodissa sitten kahdeksankymmentäluvun, viininpunaiset eivät silloinkaan. Yllättävä tieto oli myös se, että puukengät eivät ole olleet milloinkaan muodikkaat. Pienen painostuksen jälkeen lupauduin jopa luopumaan molemmista, sekä puukkareista, että niistä poolopaidoista. Lisäksi lupasin ottaa nämä nyt hankittavat vaatteet käyttöön välittömästi, enkä piilota niitä kaapin perukoille odottamaan edellisten loppuun kulumista, kuten olin tehnyt esimerkiksi joululahjaksi saamalleni tyylikkäälle päällyspaidalle. Tämän lupauksen tein kyllä lähinnä siksi, että en missään nimessa halunnut palata budjettikeskusteluun. Olen aika varma että, budjettiesitykseni olisi johtanut minulle vähemmän mieluiseen lopputulokseen ja todennäköisesti olisin päätynyt menemään ihan yksikseni sinne halpahalliin etsimään alennuslaareista niitä poolopaitoja.

Heti tähän jo minulle ilmeisesti aikasemmalta reissulta tutuksi tulleeseen kauppakeskukseen saavuttuamme en voinut olla ihmettelemättä, miten niissä voi olla niin kuuma, siis kuuma jopa ihmisellä jota palelee lähes aina, vai johtuikohan tämä hiki ihan vain siitä aikasemmasta kokemuksesta?

Oikea kauppa löytyikin yllättävän helposti, kiitos oppaani. Oikein ystävällisesti hymyilevä myyjä tiedusteli avuntarvetta ja minä ilmoitin ottavani avun mielelläni vastaan. Makutuomarini yhtyi tähän, vielä korostaen avun tarpeen olevankin melkoinen. Siinä minä sitten seisoin keskellä vaatekauppaa. Tuntien jopa itseni hiukan ulkopuoliseksi näiden kahden naisen läträtessä sitä loputtomalta näyttävää vaatemerta. Kokosin itseni ja yritin jopa osallistua housujeni valintaan tiedustelemalla edullisinta vaihtoehtoa. Minulle ei vastattu mitään. Yllättävän nopeasti varteenotettava vaihtoehto sieltä merestä sitten löytyikin. Tästä seurasi se reissun toiseksi ikävin vaihe, sovittaminen. Minä siis sovituskoppiin näitä varmasti tähtitieteellisen kalliita housuja sovittamaan. Noh, eiväthän ne tietenkään sopineet ja uusia tuli, ihan tilaamatta. Tässä vaiheessa ilmoitin makutuomarilleni epäileväni myyjän ammattitaitoa, kun ei sopivia housuja löydy näköjään edes sadan sovituksen jälkeen. Tällä kertaa minulle kyllä vastattiin. Kyseessä olivat kolmannet sovittamani housut, jotka kaiken lisäksi vaikuttivat oikein hyvin istuvilta. Sain siis määräyksen tulla taas seisomaan siihen kaupan keskelle, että tämä ehkä jotain ammatillista lisäkoulutusta kaipaava myyjätärkin tarkastaa housujen istuvuuden. Nyt en kyllä enää tuntenut oloani ulkopuoliseksi, vaan aloin ymmärtää näyttelykoiran tuntemuksia. Myyjättärenkin hyväksyttyä housujen istuvuus matkasimme kassalle. 129€! Siis tämä myyjätär ilmoitti housujen hinnaksi 129€! Lähes tuhat markkaa! Kuka hullu maksaa yksistä housuista satakaksikymmentäyhdeksän euroa. Tässä vaiheessa olin tuntevina savun hajua ja muistin kahvinkeittimeni unohtuneen päälle. En kuulemma ollut unohtanut kahvinkeitintä päälle ja vaikka niin olisin tehnytkin Mokka Master kyllä huolehtisi itse itsensä sammuttamisesta. Myönnän, että selitys oli vähän huono. Ei kai kukaan näillä sähkön hinnoilla unohtaisi kahvinkeitintä päälle. Nyt minulle valkeni sekin, että kuka hullu maksaa yksistä housuista 129€. Se hullu olin minä.

Kuka keksisi tavan myydä vaatteita ilman tätä kaupassakäyntivaihetta?

Takaan, että bisnes toimisi.

Kynttilänkin sytytin jäähyväisiksi.